|
Terijoki - Rajajoki |
|
|
|
Rajajoki, ripaus tiivistettyä historiaaEero Rautanen
Suomen kaakkoisin kylä Rajajoki, jota myöskin Perä-Kuokkalaksi kutsuttiin, oli Terijoen pitäjän ja koko Suomenkin kaakkoisin kylä, rajoittuen lännessä Ollilan kylään, etelässä Suomenlahteen, sekä idässä ja pohjoisessa valtakunnan rajana olleeseen Rajajokeen. Valtakunnan rajan välitön läheisyys ja sen vaihtelut eri aikakausina toivat oman leimansa rajakylän elämään. Rajajoelta oli matkaa Terijoen keskustaan 18 km, Viipuriin 96 km ja Pietariin 35 km.
Raja Rajajoelle vuonna 1323 1000-luvun alussa,
jolloin Suomi oli vielä heimoasteella, sen sivuilla olevat valtakunnat
Ruotsi ja Novgorod pyrkivät laajentamaan vaikutustaan sen alueelle.
Pitkien sotavaiheiden jälkeen solmittiin vuonna 1323 Pähkinäsaaren
rauha, joka oli ensimmäinen kirjallinen sopimus jolla vahvistettiin
Ruotsin ja Novgorodin välinen raja kulkemaan Rajajoessa. Pietari Suuren johdolla
aloitettiin Venäjän menetetyn aseman palauttaminen, Uudenkaupungin
rauhassa vuonna 1721 ja Turun rauhassa vuonna 1743 Venäjä siirsi rajansa
takaisinpäin aina Kymijoelle saakka.
Pietari tärkein kauppapaikka Pietari oli ennen Suomen
itsenäistymistä rajajokelaistenkin tärkein kauppapaikka. Sinne oli hyvät
kulkuyhteydet, esim. parhaana huvila-asutus aikana, ennen ensimmäistä
maailmansotaa kulki Pietarin ja Terijoen välillä lähes 40 junavuoroa
vuorokaudessa.
Rajaa muutetaan kivääritehtaan vuoksi Aikanaan Rajajoki oli
hiljaiseloa elävä, pikkutiloja käsittävä kyläyhteisö, mutta vuonna
1714 oli Rajajoen alueeseen kuuluvaan Systerbäckiin perustettu venäläisten
ase- ja ankkuritehdas (Systerbäckin kivääritehdas). Tehdas sai
tarvitsemansa työvoiman, sekä tehtaan polttoaineeksi puuhiiltä sille
alistetulta suomenpuoleiselta alueelta.
Rautatie tuo turistit Helsinki - Pietari
rautatien valmistuminen vuonna 1870 oli piristysruiske Rajajoenkin
talouselämälle ja tämän jälkeen alkanut huvila-asutuksen kasvu muutti
koko paikkakunnan elämänmenoa. Maanviljelyksestä aikaisemmin saatu
toimeentulo laantui huvila-asutuksen aikana. Parempaan tulokseen pääsi
rakentamalla sopiviin paikkoihin huviloita vuokrattavaksi kesäasukkaille
ja puuhailemalla vaikka ajurin ammatissa.
Raja sulkeutuu Suomen
itsenäistyttyä huvilaelämä tyrehtyi ja seurauksena oli ankara
taloudellinen pulakausi, jonka torjumiseksi oli pakko kohentaa omaa
maatalouden tuotantoa ja investoitava metsistä pääomaa. Maatalouden
kehitys olikin erittäin nopeaa 1930-luvun lopulle tultaessa.
Vaikka
rautatie Rajajoelle oli valmistunut jo 1870, valmistui Rajajoen asema
omaan käyttöönsä vasta 1.12.1917. Sitä ennen se oli maailmansodan
aikana venäläisten sotasairaalana. Tämä arkkitehti Bruno Granholmin
suunnittelema, aikaisemmista asemarakennustyypeistä täysin poikkeava
rakennus oli Suomen kauneimpia asemarakennuksia.
Itsenäistymisen jälkeisinä
vuosikymmeninä 1920-30 luvuilla Rajajoen asema oli melkoinen toiminnan
keskus. Matkustajajunia kulki Viipuriin useampi junapari päivässä ja
kansainvälisessä liikenteessä yksi junapari päivässä välitti
liikennettä Venäjälle. Varsinainen turistiliikennehän siihen aikaan
oli melko vähäistä, mutta todennäköisesti virkamatkoilla olevien
matkustajien joukosta erottui joskus hyvinkin monenlaisia kansallisuuksia.
Puun uittoa Rajajoessa Rajajoki oli jokena
valtakunnan vuosisatainen raja itää vastaan (mm. 1323-1617 ja
1812-1940). Se alkoi Kivennavan - Raudun rajalta Kuuritsan suolta, noin 60
kilometriä virrattuaan se lähellä Suomenlahtea laski Venäjän
puoleiseen Siestar-järveen (Roslivan järvi). Se kulki tämän jälkeen
kappaleen matkaa Venäjän puolella, siinä kohdassa missä Ruostekanava
oli valtakunnan rajana ja palasi taas yhteiseksi rajaksi vajaan kilometrin
päässä merestä.
Suomalaista asutusta Rajajoen molemmin puolin Ennen Suomen itsenäistymistä
oli joen molemmin puolin olevissa kylissä, Rajajoella, Valkeasaaressa,
Retukylässä ja Systerbäckissäkin ollut asutus pääosin suomalaista.
Rajan sulkeuduttua yhteys joen yli katkesi kertaheitolla. Monet perheet,
joiden kodit olivat työ- ym. tehtävien johdosta jokirajan Venäjän
puolella, joutuivat jättämään kotinsa ja omaisuutensa sinne ja heidän
oli tultava salateitse Suomen puolelle. Rajan taakse jäänyt suomalainen
väestö (inkeriläiset) joutui Stalinin aikana kokemaan vainon ajat
kaikessa karmeudessaan.
Sodat tuhosivat Rajajoen alueen Sotien aikana
tuhoutuivat kaikki rakennukset Rajajoen alueelta, joten vanhoista
paikoista löytyy vain joitakin raunion osia ja paikoin sodanaikaisia
juoksuhaudan jäänteitä maastossa.
|
|
|
|