|

|
Menneitä muisteltiin kovasti jo bussissa.
|
|

|
Terijoen tori
|
|

|
Terijoen torilla on aitoa markkinameininkiä. Kauppiaiden määrä
ja tavaravalikoimat kasvavat vuosi vuodelta.
|
|

|
Suomalaisten entisiä asuintaloja on pystyssä ja käytössä
runsaasti.
|
|

|
Matkalaiset kävivät sankoin joukoin katsomassa sukujensa
entisiä kotitaloja.
|
|

|
Entisessä Koholassa keskustelu talon nykyisten asukkaiden
(kuvassa vasemmalla ja keskellä) kanssa onnistui hyvin, koska
talossa oli kesävieraana englantia hyvin taitava opiskelija
Pietarista.
|
|

|
Terijoen rantaa Tyrisevän kohdalla. Etualalla näkyvästä
purosta saatiin aikoinaan taimenia.
|
|

|
Terijoen rantaa Tyrisevältä Keskikylään päin.
|
|

|
Ilja Repinin kotitalo Terijoella. Hän asui ja maalasi täällä
viimeiset 30 vuottaan. Talossa on nykyään Repin-museo.
|
|

|
Matkan mahtavaa antia olivat Terijoella aikoinaan asuneiden
muistelot ja kertomukset nuoremmalle polvelle.
|
|

|
Terijoen hautausmaalla siunattiin muistolehto, johon on koottu
rakennustyömaalta löytyneitä suomalaisten hautakiviä.
Muistolehto on rakennettu hautausmaalla olevan kalastajien
muistomerkin ympärille.
|
|

|
Muistolehdon siunaustilaisuus.
|
|

|
Muistolehdon siunaustilaisuus.
|
|

|
Teri-Säätiö ja Terijoki-Seura järjestivät matkan aikana
vastaanoton Zelenogorskin (Terijoen) kaupungin johdolle ja
muistolehdon rakentamiseen osallistuneille. Kuvassa oikealla
Zelenogorskin kaupunginjohtaja Aleksander Repin, vasemmalla Teri-Säätiön
Jaakko Mäkelä.
|
|

|
Kukkien lasku sodassa kaatuneiden terijokelaisten
muistomerkille. Muistomerkki on Terijoen kirkon vieressä.
|