Talvitapahtuman
esittely
Terijokelaisten talvitapahtuman aiheina ovat
kirjallisuus ja murteet
Terijokelaisten talvitapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina
4.3.2007 Mäntsälän Keravanjärven Leiriniemessä kello 11–16. Ohjelma on
laajempi kuin koskaan aikaisemmin. Päivän aikana kuullaan kolme
esitystä, mutta tapahtumassa on tilaisuus myös kertoa omia muistoja,
tutustua laajoihin leike- ja valokuvakokoelmiin sekä osallistua
yhteisiin kirjallisuuskinkereihin - lukulasit mukaan! Ohjelmassa on
lisäksi ulkoilua, ja grilli on kuumana koko päivän. Kannattaa ottaa
matkaan omia makkaroita; voihan ruveta hiukomaan, vaikka ruokaa ja
kahvia tarjotaankin. Jos sinulla on evakkotaipaleen kulkenut esine, tuo
se mukanasi ja kerro koko yleisölle sen tarina.
Terijoki-Seuran kunniapuheenjohtaja Esko Toiviainen kertoo rajamaan
murteesta ja puheenparsista. Hän on koonnut Kannaksen rajamaan murteen
venäläisperäisiä sanoja selityksineen ja on julkaissut aiheesta hauskan
ja antoisan kirjan Mitä vanar on vennäiks?
Kaisu Lahikaisen aiheena on "täst jos viel paranoo, ni pilal männöö –
mietteitä karjalaisesta murteesta". Lahikainen on monipuolinen
kirjoittaja, opettaja ja kääntäjä, jonka suomennoksia on kiitetty ja
palkittu. Hän on toimittanut lukuisia teoksia ja ollut Karjala-lehden
päätoimittajana vuodet 1988–91. Talvitapahtumaan hänet on kutsuttu
eteläkarjalan murteen käännössaavutuksistaan eli ”murrennoksista”. Hänen
käsialaansa on mm. Asterix-sarjakuvakirjan versio Kallija tyttölöi.
Hänet tunnetaan myös Silviisii-murresanakirjastaan, jonka WSOY julkaisi
vuonna 2004.
Karjalan muisto elää Suomen lauluissa on toimittaja Markus Similän
aiheena. Hänet tunnetaan tuhansista radio- ja tv-ohjelmistaan. Hän
aloitti toimittajan uransa Helsingin Sanomissa vuonna 1954, ja
ensimmäinen radiojuttu kuultiin 1958. Similä on lisäksi kirjoittanut mm.
pakinoita, hupailuja, kuunnelmia – ja viime vuosina myös kirjoja, joita
on syntynyt kymmenen. Tämänvuotinen uutuus on ”Suomen laulut”, jonka
Karjala-osio päättyy säveltäjä Oskar Merikannon ja terijokelaisen
runoilijan Mikko Uotisen ”Laatokan” esittelyyn.
Tilaisuuden päätteeksi esitellään Terijoki-Seuran ja Teri-Säätiön
tulevaa toimintaa koskevia suunnitelmia.