6.10.2001

Viime
syksynä suuren suosion saavuttaneet perinnepäivälliset uusitaan. Nyt
yhteiselle aterialle kokoonnutaan Puotilan kartanoravintolaan Itä-Helsinkiin.
Ajankohta on lauantai 6. lokakuuta klo 15-18.
Alkuperäinen
Terijoen Seurahuone sijaitsi Keskikylässä, ja siinähän oli ravintolan lisäksi
myös hotelli. Talossa tanssittiin
ja näyteltiin, sinne kokoonnuttiin isänmaallisiin tilaisuuksiin, ja
Seurahuoneen puiston läheisyydessä pidettiin ne kaikkein parhaat kesäjuhlat.
Seurahuone oli varsinkin terijokelaisten yhdistysten suosima juhlapaikka, joten
näin voimme terjokkoisina jatkaa sen perinnettä.
Tämänkertaiseen
päivällistilaisuuteen sisältyy jälleen ruokailun ja rattoisan seurustelun
ohella myös ohjelmaa tuttuun iltamatyyliin. Ja kuka otti kesän
kotiseutumatkalla valokuvia, tuokoon ne mukanaan, niin verestetään hauskoja
muistoja.
Osanottomaksulla
mk 175 hengeltä saa ohjelman lisäksi kolmen ruokalajin päivällisen
alkujuomineen. Ilmoittautua voi Tuovi Pajulle,
puh. 09-38 55 992. Häneltä saa myös lisätietoja.
Mukaan mahtuu 60 henkeä, ja ilmoittautuminen on sitova. - Kertokaa
ilmoittautumisen yhteydessä, syöttekö mieluummin lihaa vai kalaa.
Puotilan
kartanon osoite on Puotilantie 5-7, ja paikan löytää kartalta Puotilan
Rantakartanontien läheisyydestä. Julkisia liikennevälineitä käyttävät
voivat tulla perille Itäkeskuksesta laiturista 28 bussilla numero 91 (Puotilantien
pysäkki, Klaavuntien puolella) tai metrolla Puotilan asemalle, josta on vajaan
kilometrin kävelymatka.
"Yksin
ruualla rumempi, muiden kanssa kaunihimpi." Tavataan siis Terijoki-päivällisillä
6.10.
Tervetuloa!
Ruokailun
ohessa katselemme kesämatkan valokuvasatoa,
ja
muutakin ohjelmaa on tarjolla.
Osoitelähde:
Kesän 2001 Terijoen matkan osallistujaluettelo.