Yhteistyö
Zelenogorskin kaupungin johdon kanssa
Teri-Säätiö ja Terijoki-Seura
ovat vuosia pitäneet aktiivisesti yhteyttä paikallisen aluehallinnon
johtoon. Yhteisiä neuvotteluja on järjestetty muutaman kerran
vuodessa.
Yhteistyötä tehdään puolin ja
toisin omien tavoitteiden saavuttamiseksi.- Sen avulla pyritään
turvaamaan suomalaisajan keskeisten rakennusten ja muistomerkkien
säilyminen ja uusien rakentaminen sekä muistolaattojen
kiinnittäminen vanhoihin merkittäviin rakennuksiin, kertoo
Teri-Säätiön hallituksen puheenjohtaja Jaakko Mäkelä ja
jatkaa, että yhteistyö luo hyvät olosuhteet Terijoelle tehtäville
kotiseutumatkoille ja mahdollistaa siellä pidettävät juhlat. Ja kun
nykyasukkaat ovat heränneet haluamaan tietoa suomalaisesta
Terijoesta, on se tyydytettävä. Yhteistyön ansiosta tämän kertominen
positiivisessa ilmapiirissä on mahdollista. Tämä auttaa, ettei
Terijoki unohdu.
Näkyvimpiä tuloksia
yhteistyöstä ovat Terijoen luterilaisen kirkon saaminen
elokuvateatterista uudelleen kirkoksi ja se, että muistomerkkejä on
voitu pystyttää kirkon läheisyyteen ja vanhoille suomalaisaikaisille
hautausmaille. Viimeisimpänä näistä on toissavuonna Kuokkalan
Tulokkaan hautausmaalle pystytetty muistokivi.
Osa entisistä terijokelaisista
suhtautuu varauksellisesti paikallisen venäläisen hallinnon kanssa
tehtävään yhteistyöhön. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä niin
katkerat ovat kotiseudun jättämisen muistot.
Teri-Säätiön ja Terijoki-Seuran
johto pitävät yhteistoimintaa kuitenkin välttämättömänä, jotta ne
voivat hoitaa tehtäviään - terijokelaisen perinteen säilyttäminen -
mahdollisimman hyvin.
- Näkyvä tulos toimivasta
yhteistyöstä on mm. se että Zelenogorskin kaupungin johto osallistuu
tilaisuuksiin, joihin heidät kutsutaan. Näin heidät saadaan
sitoutettua suomalaisiin muistomerkkeihin, painottaa Mäkelä ja
korostaa, että osaltaan tämän seurauksena suomalaisten pystyttämät
muistomerkit ovat saaneet olla rauhassa ilkivallalta ja niiden
ympäristö on hoidettu.
2007