|
Terijoki - Terijokelaisten ja zelenogorskilaisten yhteistyö tiivistyy |
|
|
|
Jaakko Mäkelä Terijokelaisten
ja zelenogorskilaisten yhteistyö tiivistyy
Paikalliset
nykyasukkaat viettivät paikkakuntansa nimikkopäivää, Zelenogorsk-päivää.
Juhlakansa saapui rautatieasemalta kulkueena, jota johti värikäs
torvisoittokunta. Yhden osaston kulkueessa muodostivat entiset
terijokelaiset, jotka heiluttivat Suomenlippuja merkiten oman ryhmänsä. Juhlapäivän
avajaisissa keskuspuiston aukiolla - jokseenkin entisellä
Karjalaisen mäellä - toivat tervehdyksensä mm. Pietarin kaupunki, eri
yhteisöt, paikalliset ortodoksinen ja luterilainen seurakunta. Järvenpään
kaupungin ja entisten terijokelaisten tervehdyksen juhlayleisölle toi Järvenpään
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ari Åberg, jonka äidin suku on
Rajajoelta. Hän kertoi yhdyssiteestä Järvenpään ja entisen
Terijoen, nykyisen Zelenogorskin välillä. Terijokelaisten
pääsijoituspaikka oli Järvenpää. Järvenpää ja Zelenogorsk ovat jo
90-luvun alussa tehneet ystäväkaupunkisopimuksen. Nyt sopimusta
uusittiin. Åberg korosti sopimuksen merkitystä. Sen pohjalta voidaan
hakea esim. EU-rahoitusta jo ulkopuolelta korjatun luterilaisen
kirkon sisustuksen uusimiseen, jolloin myös seurakunta tulee mukaan
toimintaan. Yhteistyösopimuksen
mukaan pyritään kulttuurivaihtoon muun muassa kuvataiteiden ja
musiikin alalla. Samoin pyritään nuoriso- ja urheilujärjestöjen
yhteistyöhön ja kuntientyöntekijöiden kanssakäymisiin. Sopimusneuvotteluissa
kävi ilmi zelenogorskilaisten kiinnostus tutustua suomalaiseen
kaupunkitekniikkaan ja kaavoitukseen. Entisille terijokelaisille annetaan
sopimuksessa toimintamahdollisuus omien kohteiden ja Terijoki-perinteen
edistämiseen. (Artikkeli on julkaistu Karjala-lehdessä 11.8.2005)
|
|
Terijoki
|
|